torstai, 13. lokakuu 2011

Pitkästä aikaa päivitystä

No, eipä ole tullut kuulumisia taas päivitettyä aikoihin.

Tyyne oli mammalomalla kennel Dark Water'sissa missä pyöräytti 11 vauvelia, yksi tyttöpennuista kuitenkin kehitteli itselleen jonkinlaisen keuhkokuumeen ja piti tietenkin päästää paremmille metsästysmaille. Pentujen kokonaissaldoksi loppujenlopuksi saatiin 2ruskeaa urosta, 2ruskeaa narttua, 2mustaa urosta ja 4mustaa narttua. Kaikki pennut ovat muuttaneet jo uusiin koteihin ja vanhempieni luokse Tiitun kaveriksi pääsi DW Hayman Hill Merlot "Maisa". Innolla odotan mitä pienestä Maisasta kasvaa, todella nätti ja reipas tyttö!

En tiedä mikä koneessa on vikana vai enkö vain osaa, mutta en saa laitettua blogiin kuvia ollenkaan. Tosi tylsää lukea pelkkää tekstiä..

Martan kanssa ollaan vähän ainakin kehitytty tokon puolella ja ensi kuussa olisikin möllitokot varkaudessa, jonne periaatteessa voisi mennä kokeilemaan onko meidän taso jo kilpailemaan sopiva.. Jonkinlaista tokoryhmää olen etsinyt että pääsisi koirien häirinnässä treenailemaan! Nyt ollaan käyty vaan hyppyäkin treenaamassa rikkinäisellä leikkipuiston aidalla kun parempaa ei ole ollut saatavissa! Täytynee tänään lähteä läheiselle kentälle tekemään pieni kisanomainen treeni ja kirjoitella miten meni! Olisi ehkä hyvä ottaa johonkin vihkoon ylös mitä asioita on vielä treenailtava ja mitkä sujuu! Pysyisi itekki paremmin kärryillä omista treeneistä! ;) 

 

 

tiistai, 19. heinäkuu 2011

Tyynen mamma aika on alkanut!

Netti on ollut poikki kuukauden ja nyt vihdoin pääsen päivittämään kuulumisia!

Tyyne on astutettu ihanalla Minaros Easy To Catch "Repe" joka on vasta vajaa 2v nuori hurmaava uros! Astutus sujui loistavasti eikä siihen tarvittu kuin yksi kerta :) Ultrassa käytiin Tyynen kanssa ja 6pentua siellä varmuudella näkyi. Mahakin on kasvamassa kovaa vauhtia! Viikonloppuna viemme Tyynen Paneliaan Emmamarian hoiviin, jonne pennut siis syntyvät :)

Martan kanssa tuli käytyä Sysmän näyttelyssä josta tuloksena JUN EH :)

lauantai, 23. huhtikuu 2011

Mätsärit x 2

Tässä on kaksi viikonloppua mennyt nyt mätsäreiden merkeissä :)

17.4 käytiin Jyväskylän mätsärissä, molemmat esiintyivät oikein hyvin ja Martta saikin omalta tuomariltaan kovasti kehuja esiintymisestä noinkin nuoreksi koiraksi, punainen nauha sieltä tuli mutta sijoitusta ei tällä kertaa. Tyyne esiintyi taas omalla varmalla tavallaan ja tuomarin ensimmäinen kommentti oli: " näyttää lihavalta, mutta kun sitä kokeilee niin ei se olekaan." meidän näyttelytankki :) Tuomari piti Tyynestä ja sijoitti lopulta punaisten kolmanneksi :)

22.4 käytiin Mikkelissä vaihtamassa kesärenkaat ja samalla poikettiin mätsäriin, jossa molemmille tuli punaiset nauhat mutta sijoitusta ei tällä kertaa. 

Tästä on hyvä jatkaa :) 

perjantai, 8. huhtikuu 2011

yleisiä kuulumisia

Meillepä ei ole mitään kummallisia tapahtunut, mutta kirjoitellaan nyt kuitenkin.

Martan kanssa ollaan treenailtu tokoa kotioloissa ja odotellaan että saadaan kutsu pohjatyökurssille, jonne Martan ilmoitin. Jospa siitä aukenisi meillekin ura tokon parissa :)

Koirat olivat eilen ystäväni luona päivähoidossa ja voi Tyyneä miten hellyydenkipeä se aina onkaan. Koko ajan tökkimässä ystäväni kättä että rapsuta rapsuta nyt vaan ja koko ajan pitäisi olla antamassa huomiota! Ja häntä heiluu taukoamatta (joskus vielä varmasti irtoaa)! Tyynestä on tullut niin ihana näin vanhemmiten, pienenä oli tahtojentaistelua monestikkin mutta nykyään Tyyne on kuin ajatus:)

Tässä tosiaan odotellaan Tyynen juoksuja alkaviksi, eiköhän ne kohtapuoliin ala kun alkaa nenä viedä enemmän hajujen perässä ja urokset on hyvinkin kiinnostuneita !

Kamerasta on loppunut akku, joten ei voi oikein kuviakaan ottaa treeneistä (tyynen noudoista+martan toko) tiedä sitten mihin se kameran laturi on muutossa ehtinyt jo katoamaan!

sunnuntai, 27. maaliskuu 2011

Korpilahden näyttelyssä

Tuli sitten tänään käväistyä pikavisiitillä Korpilahdella Martan kanssa. Heräiltiin puoli7 aikoihin ja seittemän jälkeen lähdettiin jo ajamaan, että ollaan ajoissa paikalla. No turha reissu sinänsä, mutta saipa neiti kokemusta! Tuloksena siis kahden narttupennunjoukosta se viimeinen, eikä tälläkertaa myöskään kp ollut tarkoitettu meille. No, parempi onni ensikerralla!

Arvostelu: 

"Pienehkö, kevytrakenteinen nuori narttu. Suippu kuono. Tummat silmät ja hyvä pigmentti. Hieman pysty lapa ja olkavarsi. Eturinta kaipaa lisää täytettä. Hyvä selkälinja. Hyvät takakulmaukset. Leveä reisi. Tiiviit pyöreät käpälät. Hyvä karva. Saa vielä kasvaa ja vankistua. Korkealle kiinnittynyt pystyasentoinen häntä."

 

  • Henkilötiedot

    Kuka olen: Anni Hirn, Jyväskylästä. Noutajaharrastaja vuodesta 2005. kennelnimi minulle myönnettiin 2009. Vielä ei pentuja ole ehtinyt syntyä, mutta katsotaan ajan kanssa kun sopiva hetki tulee. Asun Palokassa avomieheni Nikon, kissa Dänin ja koirien kanssa. 
    Koirat:
    Knn Kuiskauksen Thunder Wind "Martta"  s.08.07.2010
    Lbn Jummi-Jammin Red Grouse "Tyyne" s. 23.01.2007 lonkat       A/A          näyttelyt: Hkyynäret   0/0          NOU1 silmät       OK           luonnetesti: +205p.
    Knn Vutukan Ankkurinappi "Tiitu" s. 11.05.2005       (asuu vanhempieni luona Mikkelissä)lonkat         A/A        näyttelyt: ERI       kyynäret     1/1        TOKO: AVO3    silmät         OK         luonnetesti: hyl (syy: pehmeys)

  • Tagipilvi